New York, New York

Huomenna luvassa viimeinen päivä Isossa Omenassa ja illalla alkaa kotimatka. Flirttailin New Yorkin kanssa aika pitkään, mutta nyt voisin jo kuvitella tulevani tänne joskus vaikka töihin. Fiilis on vähän sama kuin Hongkongin kanssa.

Stereotypiat "New Yorkereista" pitävät paikkansa; ihmisten suhtautuminen tuntemattomiin poikkeaa selvästi Kalifornian ylipositiivisesta mentaliteetista. Siinä missä San Franciscossa oltiin varauksettoman innostuneita New Yorkissa otetaan asiat asioina. Valtaosa tapaamistani "paikallisista" ovatkin muuttaneet New Yorkiin jostakin muualta, ja kaikki heistä sanovat samaa: paljasjalkaisiin tututstuminen on yllättävän vaikeaa.

Mutta miksi tänne voisi tulla pidemmäksikin hetkeksi? Kaupungissa on kaikkea; Manhattan on oma maailmansa, jossa löytyy kaikkea mitä kuvitella saattaa. Kaupungin kansainvälisyys on myös mieletön juttu; asukkaista alle puolet puhuu englantia äidinkielenään. Ja kyllä New Yorkissa on se tietty fiilis, mitä monessa muussa paikassa ei ole.

Päivien aikana olen yrittänyt mennä Manhattania ristiin rastiin. Paikallisten kaverien kanssa olen päässyt tutustumaan myös 24-hour-cityn yöelämään. Ja voi pojat; yöelämää tässä kaupungissa riittää. Tosin ulos lähteminen on täällä suhteellisen hintavaa - mutta mähän olen lomalla, joten menkööt tämän kerran.

Huomenna suunnitelmissa on tehokkaat ostokset (tuliaistoiveita voi vielä hetken lähettää) ja parin valokuvan ottaminen. Sitten ajatukset siirretäänkin jo kohti Lahden Kalevan kisoja. Tässä blogissa on luvassa vielä englanniksi ohjeet Jerusalemista Ammaniin ja suuri loppuanalyysi...

Päivä Berkeleyssä

Viimeinen päivä Californiassa oli hyvä viettää rauhallisessa Berkeleyn kaupungissa. Kyseessä on monelle tuttu yliopistokaupunki, joka on näin pari viikkoa ennen akateemisen vuoden alkua varsin hiljainen. Paikallinen kaverini esitteli kampuksen keskeiset nähtävyydet.

Yliopistossa on pyöreät 30 000 opiskelijaa ja kaupungin väestöstä suuri osa onkin opiskelijoita. Tästä huolimatta kaupunginvaltuustoon ei ole useiden vuosien yrittämisestä huolimatta saatu yhtään opiskelijaa. Olisiko tässä kehitysyhteistyöprojektin paikka? ;)

Opiskelijoiden mukaan yliopisto on suuri, mutta yliopistohenki on tiivis. Kaduilla monella vastaantulevalla onkin päällä CAL-huppari tai tunnuseläin karhua kantava t-paita. Ja ei, jomma ei vaikuta mitenkään keinotekoiselle.

Reissu lähenee loppuaan. On ollut mielenkiintoista huomata miten nopeasti suomen kirjoittaminen on vaikeutunut, kun kieltä käyttää vain näiden blogien yhteydessä. Toivottavasti kyky kirjoittaa myös palautu nopeasti...

Viimeinen illallinen (tällä erää) San Franciscossa ja lopultakin - New York.

San Francisco State of Mind

Miten on mahdollista, että small talk ruokaa odottaessa johti seuraavan illan viettoon upean puutarhan ympäröimänä, mielettömän illallisen ja hyvän viinin siivittämänä ja lopuksi kuunnellen vastaäänitettyjä jazz-improvisaatioita? Näin se vaan meni! Olen tämän reissun aikana nähnyt uskomatonta vieraanvaraisuutta, mutta tämä nyt meni jo melkein yli.

San Franciscossa on helppo viihtyä. Julkinen toimii OK, ihmiset ovat LA:n porukkaan verrattuna varsin laid back ja kelit ovat erinomaiset. Kaupunki on helppo hahmottaa ja kaupungista löytyy tekemistä jokaiselle.

Edellisen blogimerkinnän jälkeen olen käynyt paikallisen Punaisen Ristin piiritoimistossa, ajellut cable carilla, viettänyt iltoja muiden ulkkareiden ja paikallisten kanssa, kävellyt Golden Gate sillan päästä päähän ja tavannut upeita ihmisiä. Tätä mestaa tulee ikävä.

Huomenna myöhään illalla suuntana on New York. Sitä ennen Sandy on luvannut vielä esitellä Berkeleyn yliopistokaupunkia. Isolla Omenalla tulee tekemään tiukkaa että lyö tämän kokemuksen.

Chasing a dream

Los Angeles. Kaupunki joka on niin levällään, että sitä on kovin vaikea jo ymmärtää. Asun Hollywoodissa. Astuessani ulos ovesta on heti jalkojen alla jonkun kuuluisan nimi sellaisessa kultaisessa tähdessä. Tunnetusti olen erittäin hyvä näyttelijöiden nimien kanssa; Marilyn Monroen sentään tunnistin.

Eilen tapasin kaksi näyttelijä/tarjoilijaa ja yhden käsikirjoittaja/siivoojan. Tarinat siitä, että Los Angeles on täynnä ihmisiä, jotka tavoittelevat uraa elokuvateollisuudessa eivät ole lainkaan liioiteltuja. "I'm just doing this untill I get my acting thing going."

Toisaalta hienoa, että edes jotain töitä on löytynyt. Kodittomia on nimittäin joka kadunkulmassa. Osa heistä on tavoitellut unelmaansa, mutta sitä roolia, joka vie kuuluisuuteen, ei koskaan tullut.

Tänään kiersimme parin paikallisen kaverin kanssa Santa Monicassa. Rannalla fiilis on ihan toinen kuin Hollywoodissa tai muualla LA:n "sisämaassa". Päivän ohjelmaan kuului myös käynti Getty-museossa, jossa oli esillä tajuttoman upeita valokuvia. Petri - odota vain tulevaa kautta! Pari ideaa saattoi syntyä.

Huomenna suuntana San Francisco!

Pakko vielä laittaa tää kuva myös tänne...

Passi ja hammasharja

Suomen konsulaatti Sydneyssä. Istun ja odottelen DHL:n kuriiria, jonka pitäisi tulla tänne puolen tunnin päästä. Jännäksi homman tekee se, että ihan varmoja ei olla siitä, onko kuriirilla juuri sitä minun passia.

Konsulaatin asiakaspalvelupuste on varsin vaatimaton verrattuna Hong Kongin Artek-maailmaan. Henkilökunta on tosin täälläkin varsin ystävällistä; konsuli kääntyi pohtimassa ratkaisua passikysymykseen töppöset jalassa. Nuhjuisesta reissu-lookistani huolimatta palvelu pelaa. Nyt vain odotetaan.

Lentomatkalla kerroin casen lentoemännälle, joka siirsi minut välittömästi ykkösriviin ja antoi "express arrival" -lapun käteen. Lapun avulla pääsin kaikkien jonojen ohi. Hienoa palvelua, se on myönnettävä!

Sydneyn pit stop on todellakin pit stop. Saavuin lähetystöön suoraan lentokentältä yhdeksän maissa ja USA:n lento lähtee klo 13.40. Tiukalla matematiikalla olen laskenut että tästä olisi syytä lähteä lentokentälle klo 12 mennessä.

--------

Taivas varjele mitä sieltä tulee - sieltä tulee passi! Eikä mennyt edes tiukoille! Kello on paikallista aikaa 12 ja olen jo lentokentällä. USA - here I come!

Yö vankilassa

Queenstownin jälkeen Christchurch oli aika... no ainakin hiljainen. Maanjäristyksen jälkiä siistitään yhä; kaikkialla näkyvät nostokurjet purkavat taloja. Alkuviikosta julkaistu uusi asemakaava on otettu vastaan kaksijakoisissa tunnelmissa. Uudessa kaavassa massiivinen määrä (liike)kiinteistöjä tuhotaan uuden puistovyöhykkeen tieltä. No, ainakin töitä riittää.

Koska lento Sydneyn kautta lähtee klo 7, yritin löytää sopivan matkan päästä lentokentältä jonkun paikan, jossa nukkua muutama tunti. Paikka löytyikin entisestä vankilasta josta on tehty hostelli. Saman paikan oli valinnut myös austraalialainen Nakia, jonka kanssa saatiin hyvin diilattua aamun kuljetukset kentälle. Sweet!

Inboxissa oli viesti, jossa kysyttiin että mistä tuo edellisen postauksen kuva on. Queenstownin kylän yläpuolelle (790m merenpinnan ja 456m Queenstownin yläpuolelle) pääsee kahta keinoa käyttäen; gondola-hissillä tai kävellen. Valitsin jälkimmäisen, eikä kaduttanut. Maisemat ja luonto myös ylöspäin kiivetessä olivat erittäin sweet. Pakko tosin myöntää, että reilu 400 metrin nousu tuntui ihan nousulta. Mäkeä (suomalaisittain varmasti vuorta) olisi päässyt alas myös mountain bike rataa pitkin, mutta jostain syystä kaikki radat "Hobbit Extremestä" "Vertigoon" olivat suljettuina.

Parhaillaan olen siis Christchurchin lentokentällä ja tavoitteena olisi päästä Sydneyn konsulaattiin muutaman tunnin päästä. Lisäjännitystä tilanteeseen aiheuttaa se, että en ole vieläkään saanut konsulaatista viestiä siitä, että passi on saapunut. On siis mahdollista, että konsulaatissa on tarjolla vain ei-oota. Silloin on edessä vaikea päätös; odottaa Sydneyssä ja buukata uudet lennot vai yrittää Jenkkeihin rikkoutuneella passilla.. No, pohditaan sitä muutaman tunnin kuluttua. Ensin pitää päästä konsulaattiin asti.

Liian paljon hyvää

Uusi-Seelanti alkoi pettymyksellä. Auckland ei ole minun kaupunkini. Kalsea ja sieluton, ja jotenkin ilman mitään juttua. Paikalliset ja muut reissaajat kuitenkin antoivat hyvät vinkit; käy Waihekella ja lähde äkkiä eteläiselle saarelle.

Queenstownissa löysin sen Uuden-Seelannin josta olen niin usein kuullut puhuttavan. Lämmin, vieraanvarainen ja "laid back". Queenstown on 11 000 kiwin asuttama kylä, jossa on vuoden ympäri useampi tuhat turistia. Täällä kaikki on erityisen "sweeeeet" ja "sickday" tarkoittaa uutta puuterilunta vajaan tunnin säteellä olevissa laskettelukeskuksissa. On uskomatonta huomata, miten vähän ketään ärsyttää - mikään. (Itseänihän ärsyttää aina - kaikki)

Paikka vetää puoleensa myös nuoria reissaajia Uuden-Seelannin kaupungeista ja kaikkialta maailmasta. Meno on sen mukaista; iltaisin löytyy aina seuraa kattavaan yöelämään ja kaikki haluavat, että kaikilla on kivaa. Joka toinen työntekijä paikassa kuin paikassa on alunperin tullut Queenstowniin parin viikon lomalle ja jäänyt jumiin. Ja jos 8-15 duunipäivän jälkeen on puolessa tunnissa tämän pallonpuoliskon siisteimmissä rinteissä, niin can you blame them? Valtaosa on vain käymässä täällä; pari päivää, viikkoa, kuukautta tai vuotta. Mutta toisaalta - elämähän on vain käymistä.

Niin - ja ne maisemat... Täällä on vain liian paljon hyvää.