New York, New York

Huomenna luvassa viimeinen päivä Isossa Omenassa ja illalla alkaa kotimatka. Flirttailin New Yorkin kanssa aika pitkään, mutta nyt voisin jo kuvitella tulevani tänne joskus vaikka töihin. Fiilis on vähän sama kuin Hongkongin kanssa.

Stereotypiat "New Yorkereista" pitävät paikkansa; ihmisten suhtautuminen tuntemattomiin poikkeaa selvästi Kalifornian ylipositiivisesta mentaliteetista. Siinä missä San Franciscossa oltiin varauksettoman innostuneita New Yorkissa otetaan asiat asioina. Valtaosa tapaamistani "paikallisista" ovatkin muuttaneet New Yorkiin jostakin muualta, ja kaikki heistä sanovat samaa: paljasjalkaisiin tututstuminen on yllättävän vaikeaa.

Mutta miksi tänne voisi tulla pidemmäksikin hetkeksi? Kaupungissa on kaikkea; Manhattan on oma maailmansa, jossa löytyy kaikkea mitä kuvitella saattaa. Kaupungin kansainvälisyys on myös mieletön juttu; asukkaista alle puolet puhuu englantia äidinkielenään. Ja kyllä New Yorkissa on se tietty fiilis, mitä monessa muussa paikassa ei ole.

Päivien aikana olen yrittänyt mennä Manhattania ristiin rastiin. Paikallisten kaverien kanssa olen päässyt tutustumaan myös 24-hour-cityn yöelämään. Ja voi pojat; yöelämää tässä kaupungissa riittää. Tosin ulos lähteminen on täällä suhteellisen hintavaa - mutta mähän olen lomalla, joten menkööt tämän kerran.

Huomenna suunnitelmissa on tehokkaat ostokset (tuliaistoiveita voi vielä hetken lähettää) ja parin valokuvan ottaminen. Sitten ajatukset siirretäänkin jo kohti Lahden Kalevan kisoja. Tässä blogissa on luvassa vielä englanniksi ohjeet Jerusalemista Ammaniin ja suuri loppuanalyysi...

Päivä Berkeleyssä

Viimeinen päivä Californiassa oli hyvä viettää rauhallisessa Berkeleyn kaupungissa. Kyseessä on monelle tuttu yliopistokaupunki, joka on näin pari viikkoa ennen akateemisen vuoden alkua varsin hiljainen. Paikallinen kaverini esitteli kampuksen keskeiset nähtävyydet.

Yliopistossa on pyöreät 30 000 opiskelijaa ja kaupungin väestöstä suuri osa onkin opiskelijoita. Tästä huolimatta kaupunginvaltuustoon ei ole useiden vuosien yrittämisestä huolimatta saatu yhtään opiskelijaa. Olisiko tässä kehitysyhteistyöprojektin paikka? ;)

Opiskelijoiden mukaan yliopisto on suuri, mutta yliopistohenki on tiivis. Kaduilla monella vastaantulevalla onkin päällä CAL-huppari tai tunnuseläin karhua kantava t-paita. Ja ei, jomma ei vaikuta mitenkään keinotekoiselle.

Reissu lähenee loppuaan. On ollut mielenkiintoista huomata miten nopeasti suomen kirjoittaminen on vaikeutunut, kun kieltä käyttää vain näiden blogien yhteydessä. Toivottavasti kyky kirjoittaa myös palautu nopeasti...

Viimeinen illallinen (tällä erää) San Franciscossa ja lopultakin - New York.

San Francisco State of Mind

Miten on mahdollista, että small talk ruokaa odottaessa johti seuraavan illan viettoon upean puutarhan ympäröimänä, mielettömän illallisen ja hyvän viinin siivittämänä ja lopuksi kuunnellen vastaäänitettyjä jazz-improvisaatioita? Näin se vaan meni! Olen tämän reissun aikana nähnyt uskomatonta vieraanvaraisuutta, mutta tämä nyt meni jo melkein yli.

San Franciscossa on helppo viihtyä. Julkinen toimii OK, ihmiset ovat LA:n porukkaan verrattuna varsin laid back ja kelit ovat erinomaiset. Kaupunki on helppo hahmottaa ja kaupungista löytyy tekemistä jokaiselle.

Edellisen blogimerkinnän jälkeen olen käynyt paikallisen Punaisen Ristin piiritoimistossa, ajellut cable carilla, viettänyt iltoja muiden ulkkareiden ja paikallisten kanssa, kävellyt Golden Gate sillan päästä päähän ja tavannut upeita ihmisiä. Tätä mestaa tulee ikävä.

Huomenna myöhään illalla suuntana on New York. Sitä ennen Sandy on luvannut vielä esitellä Berkeleyn yliopistokaupunkia. Isolla Omenalla tulee tekemään tiukkaa että lyö tämän kokemuksen.

Chasing a dream

Los Angeles. Kaupunki joka on niin levällään, että sitä on kovin vaikea jo ymmärtää. Asun Hollywoodissa. Astuessani ulos ovesta on heti jalkojen alla jonkun kuuluisan nimi sellaisessa kultaisessa tähdessä. Tunnetusti olen erittäin hyvä näyttelijöiden nimien kanssa; Marilyn Monroen sentään tunnistin.

Eilen tapasin kaksi näyttelijä/tarjoilijaa ja yhden käsikirjoittaja/siivoojan. Tarinat siitä, että Los Angeles on täynnä ihmisiä, jotka tavoittelevat uraa elokuvateollisuudessa eivät ole lainkaan liioiteltuja. "I'm just doing this untill I get my acting thing going."

Toisaalta hienoa, että edes jotain töitä on löytynyt. Kodittomia on nimittäin joka kadunkulmassa. Osa heistä on tavoitellut unelmaansa, mutta sitä roolia, joka vie kuuluisuuteen, ei koskaan tullut.

Tänään kiersimme parin paikallisen kaverin kanssa Santa Monicassa. Rannalla fiilis on ihan toinen kuin Hollywoodissa tai muualla LA:n "sisämaassa". Päivän ohjelmaan kuului myös käynti Getty-museossa, jossa oli esillä tajuttoman upeita valokuvia. Petri - odota vain tulevaa kautta! Pari ideaa saattoi syntyä.

Huomenna suuntana San Francisco!

Pakko vielä laittaa tää kuva myös tänne...

Passi ja hammasharja

Suomen konsulaatti Sydneyssä. Istun ja odottelen DHL:n kuriiria, jonka pitäisi tulla tänne puolen tunnin päästä. Jännäksi homman tekee se, että ihan varmoja ei olla siitä, onko kuriirilla juuri sitä minun passia.

Konsulaatin asiakaspalvelupuste on varsin vaatimaton verrattuna Hong Kongin Artek-maailmaan. Henkilökunta on tosin täälläkin varsin ystävällistä; konsuli kääntyi pohtimassa ratkaisua passikysymykseen töppöset jalassa. Nuhjuisesta reissu-lookistani huolimatta palvelu pelaa. Nyt vain odotetaan.

Lentomatkalla kerroin casen lentoemännälle, joka siirsi minut välittömästi ykkösriviin ja antoi "express arrival" -lapun käteen. Lapun avulla pääsin kaikkien jonojen ohi. Hienoa palvelua, se on myönnettävä!

Sydneyn pit stop on todellakin pit stop. Saavuin lähetystöön suoraan lentokentältä yhdeksän maissa ja USA:n lento lähtee klo 13.40. Tiukalla matematiikalla olen laskenut että tästä olisi syytä lähteä lentokentälle klo 12 mennessä.

--------

Taivas varjele mitä sieltä tulee - sieltä tulee passi! Eikä mennyt edes tiukoille! Kello on paikallista aikaa 12 ja olen jo lentokentällä. USA - here I come!

Yö vankilassa

Queenstownin jälkeen Christchurch oli aika... no ainakin hiljainen. Maanjäristyksen jälkiä siistitään yhä; kaikkialla näkyvät nostokurjet purkavat taloja. Alkuviikosta julkaistu uusi asemakaava on otettu vastaan kaksijakoisissa tunnelmissa. Uudessa kaavassa massiivinen määrä (liike)kiinteistöjä tuhotaan uuden puistovyöhykkeen tieltä. No, ainakin töitä riittää.

Koska lento Sydneyn kautta lähtee klo 7, yritin löytää sopivan matkan päästä lentokentältä jonkun paikan, jossa nukkua muutama tunti. Paikka löytyikin entisestä vankilasta josta on tehty hostelli. Saman paikan oli valinnut myös austraalialainen Nakia, jonka kanssa saatiin hyvin diilattua aamun kuljetukset kentälle. Sweet!

Inboxissa oli viesti, jossa kysyttiin että mistä tuo edellisen postauksen kuva on. Queenstownin kylän yläpuolelle (790m merenpinnan ja 456m Queenstownin yläpuolelle) pääsee kahta keinoa käyttäen; gondola-hissillä tai kävellen. Valitsin jälkimmäisen, eikä kaduttanut. Maisemat ja luonto myös ylöspäin kiivetessä olivat erittäin sweet. Pakko tosin myöntää, että reilu 400 metrin nousu tuntui ihan nousulta. Mäkeä (suomalaisittain varmasti vuorta) olisi päässyt alas myös mountain bike rataa pitkin, mutta jostain syystä kaikki radat "Hobbit Extremestä" "Vertigoon" olivat suljettuina.

Parhaillaan olen siis Christchurchin lentokentällä ja tavoitteena olisi päästä Sydneyn konsulaattiin muutaman tunnin päästä. Lisäjännitystä tilanteeseen aiheuttaa se, että en ole vieläkään saanut konsulaatista viestiä siitä, että passi on saapunut. On siis mahdollista, että konsulaatissa on tarjolla vain ei-oota. Silloin on edessä vaikea päätös; odottaa Sydneyssä ja buukata uudet lennot vai yrittää Jenkkeihin rikkoutuneella passilla.. No, pohditaan sitä muutaman tunnin kuluttua. Ensin pitää päästä konsulaattiin asti.

Liian paljon hyvää

Uusi-Seelanti alkoi pettymyksellä. Auckland ei ole minun kaupunkini. Kalsea ja sieluton, ja jotenkin ilman mitään juttua. Paikalliset ja muut reissaajat kuitenkin antoivat hyvät vinkit; käy Waihekella ja lähde äkkiä eteläiselle saarelle.

Queenstownissa löysin sen Uuden-Seelannin josta olen niin usein kuullut puhuttavan. Lämmin, vieraanvarainen ja "laid back". Queenstown on 11 000 kiwin asuttama kylä, jossa on vuoden ympäri useampi tuhat turistia. Täällä kaikki on erityisen "sweeeeet" ja "sickday" tarkoittaa uutta puuterilunta vajaan tunnin säteellä olevissa laskettelukeskuksissa. On uskomatonta huomata, miten vähän ketään ärsyttää - mikään. (Itseänihän ärsyttää aina - kaikki)

Paikka vetää puoleensa myös nuoria reissaajia Uuden-Seelannin kaupungeista ja kaikkialta maailmasta. Meno on sen mukaista; iltaisin löytyy aina seuraa kattavaan yöelämään ja kaikki haluavat, että kaikilla on kivaa. Joka toinen työntekijä paikassa kuin paikassa on alunperin tullut Queenstowniin parin viikon lomalle ja jäänyt jumiin. Ja jos 8-15 duunipäivän jälkeen on puolessa tunnissa tämän pallonpuoliskon siisteimmissä rinteissä, niin can you blame them? Valtaosa on vain käymässä täällä; pari päivää, viikkoa, kuukautta tai vuotta. Mutta toisaalta - elämähän on vain käymistä.

Niin - ja ne maisemat... Täällä on vain liian paljon hyvää.

Island Hopping

Viimeinen päivä Aucklandin alueella. Jep - päätin ottaa lennon suoraan täältä Queenstowniin ja viettää siellä viikonlopun. Olen kuullut asiassa lukuisia valistuneita mielipiteitä ennen matkaa, mutta erityisesti matkan aikana. Ennen matkaa Hanna-Mari käski käymään eteläsaarella, joten mennään nyt sitten kunnolla.

Eilinen meni Aucklandin pohjoispuolella olevassa Devonportissa. Hetken lauttamatkan päässä sijaitseva Devonport on kiva kylä, jossa riittää ainakin korkeuseroja.

Tänään aamiaisen jälkeen pakkasin repun ja lähdin kohti reilun puolentunnin lauttamatkan päässä olevaa Waiheke-saarta. Saari tunnetaan kahdesta asiasta; upeista rannoista (ja maisemista, katso kuva) sekä viinitiloista. Päätin ottaa parhaat puolet molemmista ja istunkin kirjoittamassa tätä tekstiä upealla rannalla lasi paikallista viiniä kädessäni.

Pakko myöntää, että muiden matkaajien puheet saaresta eivät olleet liioteltuja; täällä kaikilla ja kaikelle on aikaa.

Ylempi kuva on Waihekelta, alempi Devonportista.

"You will have to speak to immigration officers"

Passi aiheutti ensimmäisen ongelman Uuden-Seelannin rajalla. Passia tarkastanut virkailija ihmetteli miten olen päässyt jo toiselle puolelle maapalloa tällä passilla. No, samaa ihmettelin itse myös.

Asialle naureskelleen passintarkastajan jälkeen siirryin keskustelemaan "vähemmän naureskelevan" maahanmuuttovirkailijan kanssa. Onnekseni, osasin heti alkuun tyrkätä näytille Hong Kongin konsulaatin päätöksen uudesta passista. Päätös oli tosin suomeksi, joten varmaan verotuspäätöskin olisi riittänyt ;) Virkailija ilmoitti kuitenkin antavansa kolmen kuukauden viisumin, mutta merkitsevänsä sen "hälytyslistaan" jotta sitä ei voida enää jatkossa käyttää. Pointti oli siis, että en saa tällä passilla enää tulla Uuteen-Seelantiin. Lupasin, että en käytä tätä passia enää kunhan saan passini Sydneystä.

Koko tähän hommaan meni noin tunti. Jos sama aika menee Sydneyssä, voi konsulaattiin ehtiminen olla hieman haasteellista. Will see.

Auckland on odotetun sateinen ja sää vaihtuu jatkuvasti. Tänään ohjelmassa on lähinnä ollut kaupungissa harhailua ja aikaeroon tottumista. Viime yönä nukutti 11 tuntia, joten hiljalleen len rytmissä kiinni. Aikataulu muun Uudens-Seelannin valloitukselle on vielä avoinna. Ainoa rajoite on olla Christchurchissa maanantaiksi.

Hong Kong - done

Hong Kong yllätti varsin positiivisesti. Kyllä; kaupungissa on keinotekoinen fiilis ja useat ihmiset olivat yllättävän töykeitä, mutta kaupungissa oli silti sitä jotain. Vaikea sanoa mitä. Ehkä outo kombinaatio länsimaalisuuden ja aasialaisuuden välillä, ehkä uskomaton skyline tai ehkä se, että porukka on niin kansainvälistä. Joistain kaupungeista kansainvälisyys tekee sieluttoman, mutta Hong Kong ei sitä ole.

Viimeisen kokonaisen päivän ohjelma koostui Hong Kong parkissa harhailusta, Temple Streetin night marketilla käynnistä ja ennen kaikkea Mariannen ensimmäisestä käynnistä pesulassa. Illalla seuraamme liittyi Mariannen "vaihtokämppis" Nele ystävänsä kanssa. Illalla eksyimme Lonely Planetin suosittelemaan baariin, jossa henkilökunta sanoi hommasta osuvasti: "this is not a good bar but we have great staff". Tämän todistaakseen tarjoilia otti kanta-asiakkaiden lautasilta minulle setit paistettuja nuudeleita ja riisiä.

Lennolla Hong Kongista Nadiin oli tarjolla australialaista junttiutta pahimmillaan. Kaksi reilu 50-vuotiasta "herrasmiestä" tilasi alkuun 4-5 viskicolaa per naama ja juttelivat useiden tuntien ajan uskomattoman kovaäänisesti. Ongelma oli lähinnä siinä, että kaikki muut koneessa yrittivät nukkua. Kolmannen huomautuksen jälkeen miehistä toinen ilmeisesti nukahti (lue: sammui) toisen käydessä vessassa. Saimme kolme hyvää tuntia aikaa nukkua ennen kuin sama meno jatkui - tällä kertaa protesteista huolimatta tosin ilman tarjoiluja.

P.S. Jos Fijillä tulee joku kehy-projekti ajankohtaiseksi, niin I'm on my way. Lentoa vaihtaessa maisema oli tämä:

Hong Kong on mesta paikka

Terveisiä Hong Kongista. Alun rajajännittelyjen ja lyhyiden yöunien jälkeen suuntasin Suomen konsulaattiin. Pikapassi lähti tilaukseen ja passin nouto pitäisi järjestyä Sydneyssä (luvassa siis taksireissu Sydneyn lentokentältä konsulaattiin ja äkkiä takaisin, jotta ehdin jatkolennolle. Tätä ennen pitää kuitenkin selvittää pari rajaa rikkinäisellä passilla.

Suomen konsulaatti toimi kuin unelma. Olin jo hetkeksi unohtanut suomalaisen ylijärjestelmällisyyden, kunnes sain käteeni viranomaispäätöksen uuden passin myöntämisestä valitusosoituksineen. Konsulaatista iskettiin mukaan myös korvaushakemus - Gemalto korvaa valmistusvirheen johdosta hajonneen passin uusimisesta syntyvät kulut.

Eilen käytiin Peninsula hotellin legendaarisella iltapäiväteellä. Tunnelma ja ympäristö olivat kuin suoraan jostain 1900-luvun alkuun sijoituuvasta elokuvasta. Ilta meni Sohossa sushin ja viinin merkeissä. Yöllä etsiydyimme vielä ihailemaan Hong Kongin yöllistä skylinea (kuvia tulossa).

Hong Kongin alueella on kovimmat tulvat vuosikymmeneen, mutta meille yltävät vain ajoittaiset kuurosateet. Lämpötila on 30 paikkeilla ja kosteusprosentti on aivan jäätävä.

"You must be an aid-worker"

Amman nähty kovin pikaisesti. Laitan myöhemmin tarkemmat speksit rajanylityksestä, mutta todettakoon jo nyt, että kannatan lämpimästi jos a) haluaa skipata Tel Avivin tiukat turvatoimet ja b) haluaa lentää halvalla.

Ramadanin ansiosta suurimmaksi ohjelmanumeroksi Ammanissa muodostui sopivan ruokapaikan etsintä. Lopulta tajusin katsoa ylöspäin ja löysin erittäin hyvän raflan erään talon katolta. Paljon paikallista porukkaa syömässä hyvin. Emmille todettakoon, että nyt oli jotain muuta kuin "ihan perusruokaa".

Ammanin lentokenttä sijaitsee vajaan tunnin automatkan päässä keskustasta (riippuen tietysti kuljettajasta ja liikenteestä). Kenttä osoittautui niin kansainväliseksi, että kahvilat ja ravintolat tarjoilivat ruokaa.

Passi alkaa olla jo aika lopussa, joten soittelin tänään Hong Kongin konsulaattiin. Homma ei ole niin yksinkertainen kuin olisi luullut. Nyt selvityksessä on, josko passin voisi tilata Hong Kongissa ja toimittaa Sydneyyn. Katsotaan mihin suomalainen byrokratia taipuu.

Ammanin passintarkastuksessa ojensin varovasti passini, mutta huomasin pian käsienhikoilun olleen turhaa. Parikymppinen passintarkastaja halusi ensin opettaa minua haukkumaan israelilaisia arabiaksi ja tilaamaan lihaa ravintolassa. Tämän jälkeen juteltiin vielä hetki Nokian matkapuhelimista ja suomalaisista naisista. Jono selän takana kasvoi ja kasvoi, mutta passi kelpasi hyvin.

Dohan kentän turvatarkastuksessa vanhempi nainen jenkeistä alkoi jutella, kun "oli aivan varma", että olen avustustyöntekijä. "You have that certain look, you know?". Rouva oli ollut parikymmentä vuotta eri YK-järjestöillä ja ehti jonottaessa kertoa pari hyvää tarinaa kentältä.

Muutama tunti transit-terminaalissa ja sitten suuntana Hong Kong!

Hebronin autiot kadut

Eilinen oli viimeinen kokonainen päiväni Israelissa. Siksi olikin luonnollista aloittaa se käynnillä ICRC:n aluedelegaatiossa saamassa briiffiä alueesta. Käynti vahvisti paljon jo tähän asti muodostuneita käsityksiä, mutta pöytän lyötiin myös paljon uutta infoa.

Komitean jälkeen suuntana oli Hevron, jossa paikallinen EAPPI "Steve" (eli Eero) esitteli aluetta. Miehitys ja sen lieveilmiöt näkyvät Hebronissa varsin selvästi. Suosittelen käymään seuraavalla Israelin reissulla.

Ilta meni jenkki-norjalaisen pariskunnan tupareissa Betlehemissä.

Tänään on suuntana Jordania. Olen saanut hyvät ohjeet maakuljetukseen Jerusalemista Ammaniin ja lupaan jakaa ne täällä kaikkien iloksi kun olen testannut niiden toimivuuden ihan käytännössä. Ammanista matka jatkuu siis jo huomenna kohti Hong Kongia - kunhan Passi kestää.

Turismia!

Pari päivää on mennyt (melkein) perinteisen turismin parissa. Perjantaina pyörin Jerusalemin vanhassa kaupungissa katsoen kaikki perinteiset turistikohteet. Ramadanin alku johti siihen, että porukkaa riitti. Perinteisiä jännitteitä ei moskeijaan menijöiden ja poliisin välillä esiintynyt.

Illalla oli vuorossa Katan ja Timon naapurin syntymäpäiväjuhlat, joihin saapui varsin monipuolinen kattaus expatriootteja eri järjestöistä. Juhliminen jatkui pitkälle aamuun...

Tänään brunssin jälkeen suuntana oli Tel Aviv jossa makasimme useamman tunnin rannalla. Tuli tarpeeseen; edellisestä rantalomailusta on nimittäin jo aikaa.

Jotta turismi ei aivan karkaisi käsistä, odotti Jerusalemiin palatessa yllätys. Reilun sadan metrin päässä oli tehokas pauke päällä ja mukana ulvoivat ajoittain myös sireenit. Kävimme Timon kanssa tarkistamassa tilannetta. Muutama sata nuorta miestä otti yhteen ja paikalla oli poliisi, joka yritti pitää joukkoja kurissa. Kiviä lensi tientäydeltä ja välillä poliisi rauhoitteli tilannetta kyynelkaasulla. MDA:n ambulanssit päivystivät kotiporttimme edessä. Normi lauantai-ilta siis.

Kelit

Suomen sateiden keskeltä on tiedusteltu Israelin ja Palestinan säistä. Tänään kelit viileni ja ulkona on enää +35 astetta. Tiistaina elohopea oli lähempänä neljääkymppiä. Jerikossa lämpötila on ollut +50.

Summa summarum: tarkenee.

Kun sattuu niin tapahtuu

Tänään on paukkunut koko päivän. Arabialueilla on ammuttu "ohjuspatoja" (ilotulitteita) kouluarvosanojen saamisen kunniaksi. Mikä olisikaan parempi päivä lähteä tutustumaan Sucfatin pakolaiskylään?

Oppaana Sucfatissa toimi ruotsalainen YK-delegaatti, joka oli tehnyt alueella töitä jo useamman vuoden. Kaiken hyvän lisäksi hän puhui sujuvaa arabiaa, joten homma toimi erinomaisesti mm. pienen peltikolarin satuttua kohdallemme.

Sucfat on alue, jolla asuville kuuluu kaikki kansalaisvelvollisuudet, mutta oikeuksien kanssa ei näin aivan ole. Mm. jätehuolto puuttuu alueelta kokonaan. Alueella rakennetaan voimakkaasti uusia taloja (vastoin alueen kaavoitusta) ja varsinkin rakennusjätettä löytyi joka kulmasta. Seistessä paikassa, josta näki juutalaisten siirtokunnat muurin takana loistavasti hoidettuine infrastruktuureineen, on helppo ymmärtää mitä epäoikeudenmukaisuus on. Alueella ei myöskään ole paljoa näkynyt paloautoja, ambulansseja tai poliiseja. Huumeongelma leirissä kasvaa.

Pakolaisleirin jälkeen oli aika suunnata Ramallahiin, Jordanian yhteystoimistoon viisumia varten. Homma sujui nopeasti, vaikka passin kohtelu oli varsin - no, kovakouraista. Sivu on kuitenkin vielä kiinni, joten eiköhän tämä tästä.

Ramallahissa kävimme Katan kanssa kääntymässä Stars & Bucks -kahvilassa. Kyllä; Stars & Bucks, ei Starbucks. Paluumatkalla pääsin ottamaan aitoa tuntumaa jalankulkijoiden check pointtiin. Karsinoissa jonottaminen muistutti kuka täällä määrää. Paljon hymyä ei panssarilasin takana päivystäviltä tytöiltä herunut - no, kerran näinkin ;)

Makkaraa ja ristiäiset

Eilinen meni siivillä. Kävimme tutustumassa kouluun, jossa arabit ja juutalaiset opiskelevat saman katon alla. Paikalla oli käynnissä kesäleiri, jossa jenkkinuoret opettivat lapsille taideaineita ja englantia. Ohjelma oli käynnissä neljättä vuotta. Ainakin intoa ohjelman vetäjillä riitti.

Vierailun jälkeen lähdimme metsästämään makkaraa. Sianlihamakkaran löytäminen näiltä mestoilta on astetta hankalampaa. Käytännössä sianlihaa myydään vain yhdessä arabikristityn pitämässä lihakaupassa, mutta eilen päivällä joku Jordaniasta oli käynyt ostamassa useamman kilon täyslihamakkaraa ja jäimme tyhjin käsin. Asia kuitenkin korjaantui illalla.

Lounasta söimme ekologiseksi palestinalaisravintolaksi itseään mainostavassa Jasmin(?) ravintolassa, johon löysimme hetken ajelun jälkeen. Ruoka oli erinomaista ja maisemaan pääsette tutustumaan alla olevassa kuvassa.

Illalla ohjelmassa oli Katan paikallisen pomon pojan ristiäiset ortodoksisessa kirkossa. Arabikristittyjen tilaisuuksissa on ainakin menoa ja meininkiä; turha jäykistely oli kaukana. Kasteen jälkeen kirkon pihalla syötiin ja juotiin hyvin. Viihteestä vastasi pelle...

"Hi, I'm Dave"

Ensimmäinen kokonainen päivä Israelissa on jo vaihtumassa iltaan. Tänään valtaosa päivästä on mennyt Palestiinan puolella Yanoun kylässä. Brittien lähettiläs oli paikalla avaamassa kylän toimintakeskusta.

Kylää ympäröi israelilaisten siirtokunnat. Viimeksi mennellä viikolla alueella otettiin yhteen siirtokuntalaisten ja palestiinalaisten välillä. Paikalla olevat EAPPI-vapaaehtoiset pyrkivät läsnäolollaan luomaan suojaa palestiinalaisille. Hienoa duunia.

Kaikki arabian taitoiset tietävät, että Eero ei ole kovin hyvä nimi arabipiireissä. Siksi olen arabialueilla aina David. Selvyyden vuoksi käytän nimeä tuli vastaan arabialueilla sitten arabi tai länkkäri. Jos siis tapaatte joskus Britannian lähetystön työntekijän, joka on tavannut suomalaisen Daven Israelissa, niin se olen minä.

Kävimme myös Nablisissa ja kaupungin lähellä sijainneessa paikallisessa "Serenassa". Kyseessä oli eräänlainen piknik-alue, jossa pystyi istumaan jalat viileässä purossa. Turisteja ei juuri näkynyt ja saimmekin paikallisten lasten (ja rukoilijasirkan) varauksettoman huomion.

Minua päin myös ammuttiin ensimmäistä kertaa reissun aikana. No - ase oli vesipyssy ja ampuja 8-vuotias poika, mutta tarina on silti hieno :)

Kokonaisuutena ensimmäinen käynti Palestiinan puolella oli monin tavoin lohduton. Uusia siirtokuntia nousee vauhdilla ja toiveet kahden valtion ratkaisusta ovat kuihtuneet. Ilman kansainvälistä poliittista tahtoa elämme tilanteen kanssa vielä vuosikymmeniä eteenpäin. Kärsijinä ovat siviilit, joiden jokapäiväiselle elämälle ja oikeusturvalle nykyinen tilanne on kestämätön.

Welcome to Israel!

Israelissa ollaan. Rajalla tiedettiin musta yllättävän paljon, mutta silti sisällä ollaan (yllättävän paljon tarkoittaa sitä mitä keskiverto googlettaja saisi selville).

Lentokentällä lähtiessä Düsseldorffista ryhmä saksalaisia virkamiehiä pohti pitäisikö minua ollenkaan päästää menolennolle Israeliin. Keskeisin syy oli paluulipun puute. Lopulta paikalle tuli Herr Ylitarkastaja joka totesi, että tietysti päästetään kun pystyin esittämään kauniin excel-taulukon matkasuunnitelmistani. Jotain hyötyä siis excel-väännöistäkin oli jo tässä vaiheessa.

Hostini Kata ja Timo ovat suunnitelleet erinomaisen ohjelman, jossa on tutustumista monipuolisesti paikkaan jos toisenkin. Huomenna lähden pariskunnan duunireissulle katselemaan meininkejä Yanunin hoodeilla. Näen siis tällä etapilla muutakin kuin perus turistikohteita.

Ilon kautta ihmiset!

"Nyt hihnalle laukku"

Here we go! Reissu lähti käyntiin eilen ja tähän aamuun heräsin Düsseldorfissa. Matka sai heti yhden epävarmuustekijän; matkaselvitysvirkailija huomasi, että passin etusivu on hieman irronnut molemmista sivuista. Kuulemma kovakouraisella käsittelyllä sivu voi lähteä irti kerralla, jolloin sillä ei voi enää matkustaa. No - paljon jännempää näin!

Pakkauksesta vinkki kaikille; jos lähdette viihteelle edellisenä iltana, tehkää pakkaaminen jo sitä ennen. Ei tästä muuta. Rinkan paino oli lähtiessä 13 kiloa, joten aika kevyellä setillä mennään. Tosin, kuten moni kaveri on sanonut, on niitä kauppoja muuallakin.

Muutaman tunnin päästä luvassa on lento Tel Aviviin ja Israelissa menee kevyesti koko tämä viikko. Kunhan pääsee ensin Israeliin.

Ja näin alkaa loma!

Viimeinen työpäivä takana. Pakko myöntää, että hiljalleen iski kyllä jo lomafiilikset. Ehkä eilen rahaa vaihtaessa huomasi, että tässä ollaan nyt oikeasti lähdössä matkaan (Jordanian dinaareita on muuten älyttömän vaikeaa löytää Suomesta).

Tän reissun kanssa olen ollut yllättävän suunnitelmallinen. Excelissä on lentotiedot, varmistuneet majoituspaikat ja päiväkohtaiset erityisohjelmat. Pakkauslistat tein loppuun tänään. Nyt pitäisi vaan pakata...

Juteltiin eilen Skypessä Israelin kontaktin/majoittajan/matkaoppaan kanssa ja luvassa on ainakin mielettömän siisti ensimmäinen reissuviikko. Joka päivälle on sopivasti tekemistä ja näkemistä. Suomen luvatuista sateista ei ole Tel Avivissa tietoakaan; perus +30 astetta ja aurinko paistaa.

Suurin haaste on löytää sopivat kengät reissulle. Inter Sport, Stadium, Stockmann ja pari muuta liikettä on katsottu läpi, mutta sopivaa settiä ei ole löytynyt. Haussa siis jotain lenkkarin ja vaelluskengän välistä. Ja kyllä; myös Partioaitta on käyty läpi.

Huomenna luvassa pakkaus ja sunnuntaina suuntana Düsseldorf! Ilon kautta!